Arkangeli on Pohjois-Venäjällä sijaitseva kaupunki, joka sijaitsee Vienanmeren kaakkoisnurkassa. Kaupungissa asuu noin 350 000 asukasta, joten kaupunki on melko suuri. Arkangel on Arkangelin alueen pääkaupunki ja myös kulttuurihistoriallisen Pomorjen alueen keskus. Alueella puhutaan venäjän kieltä. Myös Pomorjen alueen Pomorit puhuvat venäjää, tosin kieltä kutsutaan venäjän murteeksi.

Arkangeli on ilmastoltaan Oulun seudun kaltaista karjatalousaluetta. Tämä johtuu Golfvirran vaikutuksesta alueeseen. Kaupunki on myös tärkeä talouskeskus ja kalastuskaupunki, jossa on lisäksi paljon puunjalostusteollisuutta. Muualla Arkangel tunnetaan varsinkin sen kauniista ja koskemattomasta luonnosta.

  • Arkangelissa on vain tunnin aikaero verrattuna Suomeen.
  • Alueen rahayksikkönä toimii rupla, joten suomalaiset matkustajat joutuvat vaihtamaan rahaa matkustaessa seudulle.

Arkangelia on kutsuttu napapiirin portiksi. Tämä johtuu siitä, että aiemmin monet tutkimusmatkailijat aloittivat matkansa sieltä. Kaupungilla on paljon historiaa ja monia kohteita, jotka vetävät matkustajia tähän pohjoiseen kaupunkiin. Liikenteen suhteen Arkangelissa on lentokenttä, Arkangelin satama ja rautatieyhteys etelään.

Arkangelin historiaa ja nykypäivää

Arkangel on historiallinen kaupunki, jonka nimiä ovat olleet myös Novaja Holmogory ja Vienankaupunki. Kaupunki kuitenkin nimettiin uudelleen läheisen luostarin mukaan Arkangeliksi, arkkienkeli Mikaelin kaupungiksi.

Ennen Pietarin perustamista pääkaupungiksi vuonna 1703 Arkangeliin tuli jopa 126 laivaa vuodessa. Määrä oli tuohon aikaan todella suuri. Arkangeli oli myös 1800-luvulla Vienan läänin pääkaupunki. Vienan lääniin kuuluivat Venäjän pohjoisimmat osat Suomen rajalta, Vienan Karjalasta Uralille saakka.

Nykyään taas Arkangelin elinkeinoihin kuuluvat puunjalostusteollisuus ja kalastus. Arkangelissa sijaitsee esimerkiksi Solombalskin tehdas, joka on kuulunut 2000-luvun alussa Venäjän sadan suurimman vientiyrityksen joukkoon. Seudun maaperässä on öljyä, bauksiittia ja timantteja.

Kaupungissa on myös monia korkeakouluja, jotka ovat yhdistyneet Pohjoiseksi federaatioyliopistoksi. Näistä Venäjän federaatioyliopistoista on tarkoitus muodostua Venäjän huippuyliopistoja.

Arkangelin kaupunki on myös isännöinyt kaksi kertaa jääpallon maailmanmestaruuskilpailuja. Jääpallo on Venäjän kansallispeli ja Arkangelissa todella suosittua. Kaupungin oma jääpalloseura Vodnik on voittanut Venäjän mestaruuden yhdeksän kertaa.

Miksi lomalle Arkangeliin?

Arkangeliin matkustaminen on varmasti mieleenpainuva kokemus ja seikkailu. Kuten sanottua, Arkangelissa on kaunis luonto, mikä on yksi suurimmista houkuttimista matkailijoille. Kaupungissa on asukkaita noin puolet Helsingin asukasmäärään nähden, joten kaupunki on suuri. Tästä syystä kaupungissa riittää nähtävyyksiä ja tekemistä monen tyylisille matkustajille. Majoittautumispaikkoja on runsaasti ja hotellien hinnat ovat selvästi alhaisemmat verrattuna suomalaisten hotellien hintoihin. Majoituksen voi siis saada melko edullisesti.

Nähtävyyksistä esimerkiksi Gostiny Kvor on Arkangelin vanhin rakennus. Tosin suuri osa rakennuksesta on purettu, mutta siihen osaan, joka on jäljellä, perustettiin paikallisen historian museo. Kyseinen museo onkin ehdottomasti vierailemisen arvoinen ja historiallisen näköinen rakennus.

Toinen kuuluisa nähtävyys on Malye Korelyn -niminen turistikylä ja sen upea ulkoilmamuseo. Malye Korely sijaitsee vain noin 25 kilometrin päässä Arkangelista. Ulkoilmamuseo esittelee Arkangelin alueen perinteistä puista arkkitehtuuria. Siellä sijaitsee esimerkiksi todella upea ja erikoinen St. Georgen kirkko, joka valmistui vuonna 1672.

Miten Arkangeliin voi lähteä lomalle?

Myös Suomessa on matkatoimistoja, jotka järjestävät matkoja Arkangeliin ja Helsingin lentokentältä on lentoyhteydet kaupunkiin. Tällaiset valmiit matkat ovat hyvä vaihtoehto vähemmän matkustaneelle. Kannattaa myös muistaa, että suomalaisilta matkustajilta vaaditaan viisumi Venäjälle matkustaessa. Viisumin tosin saa melko nopeasti, jopa kahdessa viikossa.

Viisumin saamiselle on kuitenkin muutamia ehtoja. Viisumi oikeuttaa lyhytaikaiseen oleskeluun maassa, mutta pitempiaikaiseen oleskeluun tarvitaan toisenlainen lupa. Esimerkiksi yksityisviisumin saamiseksi on täytettävä viisumianomiskaavake ja matkustajalla on oltava passi, joka on voimassa vielä kuusi kuukautta viisumin päättymisen jälkeen. Tarvitaan myös passikuva, jonka on oltava melko uusi, sekä matkustajavakuutustodistus. Viisumi kannattaa hoitaa kuntoon hyvissä ajoin ennen matkaa.

Viisumit matkustajille myöntää Venäjän konsulaatti. Viisumia Venäjälle voi hakea Venäjän Viisumikeskuksesta Helsingistä tai suomalaisten matkatoimistojen kautta. Täytyy muistaa, että viisumin valintaan vaikuttavat matkan kesto ja tarkoitus. Viisumin hinta vaihtelee noin vajaasta 100 eurosta reiluun 200 euroon. Hinta riippuu viisumin tyypistä. Arkangeliin voi matkustaa nopeimmin lentokoneella esimerkiksi Helsingistä käsin.

Hyödyllistä tietoa Arkangeliin matkustavalle

Valmismatkoilla on yleensä suomea puhuva opas tai muu henkilö, jos tuntee, että oma englannin tai venäjän kieli ei ole riittävän hyvä matkustamiseen. Lentokoneella matkustaessa kannattaa tietenkin selvittää myös jatkolentojen tiedot ja varaukset hyvissä ajoin, jos lento ei ole suora. Ylipäätään kaikki mieltä vaivaavat kysymykset on hyvä selvittää ennen matkaa esimerkiksi kysymällä omasta matkatoimistosta. Näin matkasta tulee mahdollisimman mukava ja huoleton. On tärkeää myös muistaa vaihtaa tarpeeksi rahaa tarpeisiin matkalla tai kohteessa, koska Arkangelissa ei voi maksaa euroilla.

Matkatoimistot järjestävät erilaisia ja eri pituisia matkoja Arkangeliin. On esimerkiksi pitkiä viikonloppulomia ja kiertomatkoja, joilla pääsee tutustumaan myös muihin Venäjän kaupunkeihin saman matkan aikana. Ehkä haluat myös lukea sivustomme muita Venäjän matkailuun liittyviä artikkeleita. Esimerkiksi Matkailu Venäjälle- ja Kaupunkimatka Venäjälle -artikkelit ovat hyödyllisiä Venäjän matkailusta kiinnostuneille.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *