Venäjä on itsessään jo monelle matkailijalle seikkailu ja siksi elämyksiä etsivälle oiva matkakohde. Seikkailumatkailu kasvattaa suosiotaan jatkuvasti, ja mikä olisikaan parempi valinta kuin valtava naapurimme Venäjä.

Venäjän yli 17 000 neliökilometrin pinta-alalle mahtuu nähtävää ja koettavaa laidasta laitaan: kaupunkeja, kulttuuria ja luontoa. Venäjälle voi kohteen mukaan matkustaa joko omalla autolla, bussilla, junalla, laivalla tai lentäen.

Muista viisumi!

Venäjälle matkaavalla tulee olla voimassa olevan passin lisäksi viisumi. Saatavilla on myös viisumivapaita risteilyitä esimerkiksi Pietariin, mutta omatoimimatkoilla viisumia tarvitaan. Viisumin hankkiminen on melko yksinkertaista ja nopeaa, ja valittavana on voimassaoloajaltaan eripituisia viisumeita, esimerkiksi yhden tai kahden vierailun viisumi, joka soveltuu hyvin kertaluontoiseen lomamatkailuun Venäjällä, tai yhden, kahden tai kolmen vuoden monikertaviisumi, mikäli suunnittelet useampia matkoja.

Passin tulee olla voimassa 6 kuukautta matkan jälkeen. Viisumihakemuksen tekeminen onnistuu verkossa, ja valittavana on useita eri yrityksiä, joista saa myös tarvittaessa kysyttyä apua hakemuksen täyttämiseen ja muihin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Viisumihakemus kannattaa tehdä heti, kun matkapäivät ovat tiedossa, ja viimeistään muutamaa viikkoa ennen matkan alkua, sillä käsittelyajat saattavat vaihdella hiukan, riippuen käsiteltävien hakemusten määrästä. Etenkin suositut loma-ajat saattavat ruuhkauttaa käsittelyä, joten ylimääräisen stressin välttämiseksi on hyvä olla ajoissa liikkeellä. Näin pystyt paremmin keskittymään olennaiseen, eli oman seikkailumatkasi suunnitteluun.

Nyt kun viisumiasiat ovat kunnossa, onkin aika siirtyä eteenpäin ja alkaa miettimään, minkälaisia vaihtoehtoja seikkailumatkailuun Venäjällä löytyy. Tärkeimpänä tässä ovat tietenkin omat mielenkiinnon kohteet. Mikä on se juttu, joka saa sinun matkasi tuntumaan seikkailulta?

Moottorikelkkailua ja luonnonpuisto vuoristossa

Moottorikelkkailusta pitäville on tarjolla valmiiksi räätälöityjä paketteja, joissa pääsee tutustumaan esimerkiksi Hiipinän (Kirovsk) tuntureihin freeride-kelkkailun muodossa. Opastetun matkan lähtöpiste on Sallan raja-asema, ja matkalla on mukana suomenkielinen venäjää puhuva opas, joka on mukana koko matkan ajan.

Kirovsk on vajaan 30 000 asukkaan kaivoskaupunki, ja se sijaitsee Kuolan niemimaalla Murmanskissa. Hiipinän kaupungissa toimii vuoristoajokoulu, joka järjestää 10 hengen ryhmämatkoja suomalaisille moottorikelkkailusta kiinnostuneille. Alueella on myös alppihiihto- ja talviurheilukeskus, joten vauhtilajeista pitäville löytyy varmasti tekemistä. Hiipinätunturien alueelta löytyy järviä, ja kaunista luontoa voi ihailla myös kesän aikaan. Vuonna 2018 Hiipinän alueelle on perustettu 848 neliökilometriä laaja luonnonpuisto, jonka tunturit ja muinaiset saamelaisten riittipaikat tarjoavat varmasti elämyksiä luonnosta pitäville matkailijoille.

Maailman syvin järvi

Siperian helmenäkin tunnettu Baikaljärvi on Burjatiassa sijaitseva 636 kilometriä pitkä ja yksi maailman vanhimmista järvistä, joka kätkee sisäänsä noin viidenneksen koko maailman sulasta makeasta vedestä. Alueella on erittäin laaja eläimistö ja kasvisto. Yli 25 00 lajista noin 80 % tavataan vain Baikaljärven alueella. Järvestä löytyy 27 saarta, ja siihen laskee yli 300 jokea. Tämä ainutlaatuinen historian, luonnon ja eläimistön yhdistelmä tekee varmasti matkailijaan lähtemättömän vaikutuksen.

Mikäli haluaa lisätä seikkailuunsa aktiviteetteja, voi talvella järven jäätyessä vaikkapa kaivaa luistimet esiin ja harrastaa retkiluistelua syvimmältä kohdaltaan 1 642 metriä syvän järven jäällä. Jos mielii lähempään kosketukseen veden kanssa, ovat avantouinti tai sukellus hyviä vaihtoehtoja. Reissunsa voi kruunata yöpymällä tähtitaivaan alla teltassa ja yhdistämällä matkaansa vierailun järven itäpuolella sijaitsevaan Burjatian tasavaltaan.

Hirviä hoitamaan

Perheillekin sopiva seikkailukohde on Sumarokovon Hirvifarmi, jossa pääsee silittämään hirviä, ottamaan kuvia niiden kanssa ja jopa osallistumaan niiden ruokintaan sekä maistamaan hirvenmaitoa. Alueella on tarjolla myös kalastusta, metsästystä ja retkeilyä.

Sumarokovon hirvitila sijaitsee Keski-Venäjällä Kostroman alueella. Alueella järjestetään opastettuja kierroksia, jotka ovat kestoltaan vuodenajasta riippuen puolesta tunnista 1,2 tuntiin. Hirvenmaitoa myydään kesäaikaan, kesäkuusta syyskuuhun, ja sillä sanotaan olevan runsaasti terveyttä edistäviä ominaisuuksia esimerkiksi suoliston kannalta. Paras aika matkustaa on mahdollisesti kesä, sillä talvella hirvet ovat siirrettynä eri paikkaan.

Kostroman kaupunki kuuluu kultaisen renkaan kaupunkien joukkoon. Kostromassa on valittavana useita majoitusvaihtoehtoja huokeaan hintaan. Helpointa on matkustaa Moskovan kautta Kostromaan.

Huomioitavaa ennen matkaa

Venäjälle seikkailumatkaa suunnittelevan kannattaa tarkistaa ennen matkaa, että matkavakuutus on riittävän kattava, ottaen huomioon mahdolliset aktiviteetit matkalla. Mielellään matkavakuutus kannattaa päivittää jo ennen viisumihakemuksen tekemistä, sillä viisumin myöntämisehtona on voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa koko viisumin voimassaoloajan. Rokotuksista on hyvä tarkistaa, että kaikki perusrokotusohjelman mukaiset rokotteet ovat voimassa. Lisäksi harkinnanvaraisia rokotteita voivat olla rabies, tuberkuloosi ja poliorokotteet.

Venäjällä on etenkin autolla matkaavan hyvä tietää, että kaikki alueet eivät ole sallittuja turisteille tai ulkomaalaisille. Alueet, joilla esimerkiksi tieltä poikkeaminen on kielletty, on kuitenkin merkitty, ja näitä rajoituksia on syytä noudattaa. Venäjän erittäin laajan pinta-alan ja vaihtelevan maaston vuoksi sääolot voivat poiketa toisistaan hyvinkin paljon eri alueilla. Tämän vuoksi kannattaa matkakohteen sääennusteisiin perehtyä etukäteen.

Joko löysit oman kohteesi?

Tässä artikkelissa on esitelty muutamia vinkkejä seikkailumatkailuun Venäjällä. Ehkäpä joku yllä mainituista on sinun seuraava matkakohteesi? Mikäli näin ei ole, on Venäjällä tarjota sinulle lukematon määrä erilaisia luontokohteita, adrenaliinia nostattavaa toimintaa, kaupunkeja, elämyksiä, kulttuuria ja historiaa, joten seuraavaa seikkailuasi miettiessä vain mielikuvitus on rajana, mikäli matkakohteesi on Venäjä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *